21.2.2012 klo 20:00
NOUSUJA JA LASKUJA
Noin pari kertaa vuodessa muutamalle oluelle lähdettyäni herään yhtäkkiä ystäväni luota sohvalta jäljellä vain kasa kuitteja ja kauhea rapula. Siinä kolaa tärisevin käsin siemaillen on mukava kuunnella, kuinka sitä oli taas soitellut kaikki vanhat tutut läpi ja riehunut tanssilattialla kuin rytmitaidoton merimakkara. Silloin tulee miettineeksi, miksei nauttimani alkoholi voisi pyyhkiä kanssaihmistenkin muistia.
Kaljoitteluiltojen upeimmat tähtihetket palautuvat parhaiten mieleen bileleffoja katsoessa, vaikkeivät nämä elokuvat heijastakaan surkuhupaisia rännityksiäni millään tavalla. College kertoo kolmesta teinipojasta, jotka tahtovat kerrankin bilettää kuin tarunhohtoiset vuotta vanhemmat opiskelijat. En ole teinikomedioiden suurkuluttaja, mutta Collegen ynnä muiden opiskelubiletyksestä kertovien elokuvien mainostama opiskeluelämä on yhtä kaukana todellisuudesta kuin reality-tv.
Bile-elokuvissa opiskelijat eivät järjestä yhtään illanistujaista tai parin kaljan leffailtaa. Jokainen viikonloppu on kaljatynnyrien, jazz-tupakan ja playboy-mallien täyttämä bilemaraton, jolloin ainoat sallitut aktiviteetit ovat ryyppääminen, pajauttelu ja paneminen. Tiedän olevani millä tahansa mittakaavalla vähintäänkin kehno bilettäjä, mutta jos tällaiset skenaariot olisivat edes puoliksi totta, olisin kunnon seipäässä puolet opiskeluviikosta.
College sai minut miettimään, kuinka väärin me suomalaiset käytämmekään alkoholia. Käytämme viinaa tehdäksemme hauskemmasta vielä vähän hauskempaa, ja näin koko hauskanpidon pointti unohtuu. Toisaalta osaamme myös ottaa viinaa juuri hauskuuden unohtamiseksi, joten taidamme olla karman näkökulmasta täysin tasoissa.
Eero Harju
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
23.1.2012 klo 16:25
RAHA MENEE RAHAN LUOKSE
Minunlaiselle elokuvabesserwissernörtille mikään ei ole niin hauskaa, kuin katsoa elokuva vain sen sisältämien turhien faktojen takia, oli sisältö mitä tahansa. Usein tulee katsottua elokuvia vain siksi, jotta niistä voi keskustella ja sanoa oman mielipiteensä. Vaan oi sitä riemua kun saa käsiinsä oikean ja aidon Hollywoodin sisäsiittoisuuden tuotoksen. Skorpionikuningas – Soturin synty on niin sisäsiittoinen, että jos se olisi ihminen, jäisivät geeniperimän puhtaudessa jopa kuusamolaiset toiseksi.
Soturin synty tarjoaa nippelitietäväisille aivan uudenlaisen sensaation, koska se on uudelleenfilmatisoinnin jatko-osan prologin jatko-osa. Kaikki tämä lähti 1930-luvulla ilmestyneestä Muumiosta, jonka uudelleenfilmatisointi menestyi niin, että se sai jopa oman spinoff-elokuvasarjan: Skorpionikuningas. Tällaisten ilmiöiden kautta on mukava huomata, kuinka pelokkaita ja epäitsevarmoja elokuvien katsojat ovat kuluttajaryhmänä. Jatko-osat menestyvät, koska katsojat pelkäävät kaikkea mikä ei ole tuttua ja valmiiksi pureskeltua. Huonoinkin idea voi menestyä, jos markkinamiehet saavat jotenkin neulottua sen jo valmiiksi tuttuun ja turvalliseen tuotteeseen. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa uusi Indiana Jones, joka oli vain nopea rahastus ratsastaen hyvän elokuvasarjan maineella unohtaen kaiken sen, mikä teki alkuperäisestä trilogiasta loistavan.
Besserwisseriyteni saattaa kärsiä hieman, kun tätä kirjoittaessani huomasin, että Soturin synnylle on tulossa jatkoa hieman alle kuukauden sisällä. Tämäkin jatko-osa tulee todennäköisesti myymään kuin kirpeät drinkit tyttöjenillassa. Samalla voidaan nostaa elokuvalippujen hintaa ja sen jälkeen syyttää piratismia, kun kukaan ei tahdo kuluttaa yli kymppiä nähdäkseen jälleen yhden tusinapätkän. Joten ehkä on helpompi suostutella koirat olemaan kusematta tienvarteen kuin Hollywoodia lopettamaan jatko-osabisneksen.
Eero Harju
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
28.12.2011 klo 12:19
MENOPAUSSIA ODOTELLESSA
Eero Harju
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
14.11.2011 klo 17:10
HETKI AURINGOSSA
Huonon elokuvan katsominen on kuin tulisen ruoan syöminen. Alussa idea tuntuu hyvältä, ja sitä oikein naureskelee, kun suuta kunnolla polttelee, mutta illalla hyysikän puolella realiteetit iskevät kuin kokaiini miljoonaperijättären nokkaan, eikä koskaan tahdo enää kokea mitään samanlaista. Tyhmyyteni rajat eivät vieläkään tulleet vastaan, ja dvd-soittimeeni pyörähti Paris Hiltonin tähdittämä Pledge this! - Vannomatta Paris!
Eero Harju
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
NOUSUJA JA LASKUJA
Kaljoitteluiltojen upeimmat tähtihetket palautuvat parhaiten mieleen bileleffoja katsoessa, vaikkeivät nämä elokuvat heijastakaan surkuhupaisia rännityksiäni millään tavalla. College kertoo kolmesta teinipojasta, jotka tahtovat kerrankin bilettää kuin tarunhohtoiset vuotta vanhemmat opiskelijat. En ole teinikomedioiden suurkuluttaja, mutta Collegen ynnä muiden opiskelubiletyksestä kertovien elokuvien mainostama opiskeluelämä on yhtä kaukana todellisuudesta kuin reality-tv.
Bile-elokuvissa opiskelijat eivät järjestä yhtään illanistujaista tai parin kaljan leffailtaa. Jokainen viikonloppu on kaljatynnyrien, jazz-tupakan ja playboy-mallien täyttämä bilemaraton, jolloin ainoat sallitut aktiviteetit ovat ryyppääminen, pajauttelu ja paneminen. Tiedän olevani millä tahansa mittakaavalla vähintäänkin kehno bilettäjä, mutta jos tällaiset skenaariot olisivat edes puoliksi totta, olisin kunnon seipäässä puolet opiskeluviikosta.
College sai minut miettimään, kuinka väärin me suomalaiset käytämmekään alkoholia. Käytämme viinaa tehdäksemme hauskemmasta vielä vähän hauskempaa, ja näin koko hauskanpidon pointti unohtuu. Toisaalta osaamme myös ottaa viinaa juuri hauskuuden unohtamiseksi, joten taidamme olla karman näkökulmasta täysin tasoissa.
Eero Harju
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
23.1.2012 klo 16:25
RAHA MENEE RAHAN LUOKSE
Soturin synty tarjoaa nippelitietäväisille aivan uudenlaisen sensaation, koska se on uudelleenfilmatisoinnin jatko-osan prologin jatko-osa. Kaikki tämä lähti 1930-luvulla ilmestyneestä Muumiosta, jonka uudelleenfilmatisointi menestyi niin, että se sai jopa oman spinoff-elokuvasarjan: Skorpionikuningas. Tällaisten ilmiöiden kautta on mukava huomata, kuinka pelokkaita ja epäitsevarmoja elokuvien katsojat ovat kuluttajaryhmänä. Jatko-osat menestyvät, koska katsojat pelkäävät kaikkea mikä ei ole tuttua ja valmiiksi pureskeltua. Huonoinkin idea voi menestyä, jos markkinamiehet saavat jotenkin neulottua sen jo valmiiksi tuttuun ja turvalliseen tuotteeseen. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa uusi Indiana Jones, joka oli vain nopea rahastus ratsastaen hyvän elokuvasarjan maineella unohtaen kaiken sen, mikä teki alkuperäisestä trilogiasta loistavan.
Besserwisseriyteni saattaa kärsiä hieman, kun tätä kirjoittaessani huomasin, että Soturin synnylle on tulossa jatkoa hieman alle kuukauden sisällä. Tämäkin jatko-osa tulee todennäköisesti myymään kuin kirpeät drinkit tyttöjenillassa. Samalla voidaan nostaa elokuvalippujen hintaa ja sen jälkeen syyttää piratismia, kun kukaan ei tahdo kuluttaa yli kymppiä nähdäkseen jälleen yhden tusinapätkän. Joten ehkä on helpompi suostutella koirat olemaan kusematta tienvarteen kuin Hollywoodia lopettamaan jatko-osabisneksen.
Eero Harju
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
28.12.2011 klo 12:19
MENOPAUSSIA ODOTELLESSA
Sisälläni asuva masokisti puhui minut jälleen ympäri, ja pakotin itseni katsomaan naisille suunnattuja elokuvia. Uskottelen, että niiden avulla voin päästä tutustumaan minulle täysin vieraaseen maailmaan täynnä hajukynttilöitä ja suoristusrautoja sekä yön pikkutunneille jatkuvia alusvaatetyynysotia. Silti muutaman elokuvan jälkeen sain tuntea, että tyttöjeniltaleffat arvostavat katsojiaan yhtä paljoin kuin lapamadot isäntiään. Tältä varmaan tuntuu olla lähetyssaarnaaja, joka sattuu vaeltamaan viidakossa keskelle kannibalistista heimoa.
Motherhood kertoo äidistä, Elizasta, joka eräänä päivänä huomaa, ettei nauti äiteydestä lainkaan vaan näkee sen pelkkänä yhteiskunnan rangaistuksena. Hänen elämässään ei oikeastaan ole mitään vikana. Eliza vain joutuu keräämään oman koiransa kakat eikä aina ehdi polttamaan tupakkaa samassa tilassa lastensa kanssa. Katsojan pitäisi vieläpä tuntea empatiaa Elizaa kohtaan, koska hän ei aina ehdi vahingoittamaan lastensa kehitystä passiivisella tupakoinnilla. Jos isä valittaisi tällaisista ongelmista, hän olisi automaattisesti itsekeskeinen mulkku, mutta naisena se on ihan ok. Jotkut naiset tuntuvat olettavan, että elämän pitäisi olla kivaa, vain koska heillä on kaksi x-kromosomia. Tuntuu kuin Motherhood olisi Harlequin-elokuva, josta on unohdettu seksi ja hienot puitteet.
Milloin päädyimme tilanteeseen, jolloin niinkin universaali aihe kuin äitiys riittää elokuvan juoneksi? Urheiluelokuvat vielä ymmärtää, jotenkin, koska ne suunnataan kohdeyleisölle, jonka edustajat käytännössä myöskin pelaavat täysin samaa lajia. Ehkä Motherhood luottaa siihen, että äidit luulevat jälleen kerran tietävänsä paremmin kuin muut. Äitiys tuntuu olevan kuin pilleri, joka nostaa argumentit ja arvostelukyvyn meidän tavallisten ihmisten yläpuolelle. Ehkä onnistunut hedelmöitys on hauskempaa kuin sivistyksen hankkiminen, mutta ei se takaa muuta kuin painonnousua.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
14.11.2011 klo 17:10
HETKI AURINGOSSA
Elokuva kertoo Paris Hiltonin esittämästä asuntolamogulista, joka pahoinpitelee ihmisiä niin henkisesti kuin fyysisesti päästäkseen FHM-lehden kanteen. Lopussa kaikki painetaan villaisella, koska Paris nyt vain sattui olemaan hieman hupsulla tuulella. Lähi-idän rauhanneuvotteluillakin on ollut tähän mennessä onnellisempia loppuja.
Elokuvan jälkeen ajattelin, että tällaisena Paris todennäköisesti tahtookin näyttää itsensä oikeassakin maailmassa. Pinnallisena pakkelikuningattarena, jonka suurin unelma on vain nousta korkeammalle materiaalisuuden korokkeilla. Ilman huikeaa omaisuuttaan Paris olisi kuin kuka tahansa meistä, ja kaikki pitäisivät häntä teinivuosiaan pakonomaisesti tavoittelevana huomionkipeänä tapauksena. Onneksi Parisin valtava omaisuus estää tätä tapahtumasta. Eikös vain?
Miksi julkkiksia yleensäkin palvotaan? Heidän positiivinen julkisuuskuvansa perustuu vain heidän tuottamiinsa mainostuloihin heidät palkanneille eri tahoille. On todella turhauttavaa, että useimmat meistä olettavat kritiikin julkisuuden henkilöitä kohtaan kumpuavan irrationaalisesta kateudesta ja misantropiasta. Aivan kuin raha tai julkisuus tekisi mielipiteistämme jotenkin arvokkaampia.
Elokuvan jälkeen ajattelin, että tällaisena Paris todennäköisesti tahtookin näyttää itsensä oikeassakin maailmassa. Pinnallisena pakkelikuningattarena, jonka suurin unelma on vain nousta korkeammalle materiaalisuuden korokkeilla. Ilman huikeaa omaisuuttaan Paris olisi kuin kuka tahansa meistä, ja kaikki pitäisivät häntä teinivuosiaan pakonomaisesti tavoittelevana huomionkipeänä tapauksena. Onneksi Parisin valtava omaisuus estää tätä tapahtumasta. Eikös vain?
Miksi julkkiksia yleensäkin palvotaan? Heidän positiivinen julkisuuskuvansa perustuu vain heidän tuottamiinsa mainostuloihin heidät palkanneille eri tahoille. On todella turhauttavaa, että useimmat meistä olettavat kritiikin julkisuuden henkilöitä kohtaan kumpuavan irrationaalisesta kateudesta ja misantropiasta. Aivan kuin raha tai julkisuus tekisi mielipiteistämme jotenkin arvokkaampia.
Eero Harju
PELKOKERROIN
Maailmassa on kaksi tapaa hallita ihmisiä. Heitä voi demoralisoida ja saada heidän elämänsä näyttämään arvottomalta tai toivottomalta. Toinen hallintakeino on pelko. Pelottelemalla ihmiset eivät enää usko mihinkään itsenäisesti ja luottavat sokeasti suurempaan voimaan. Pelolla on helppo kääriä ihmiset yhteen ja puhaltamaan samaan hiileen, oli päämäärä mikä tahansa.
Day After Tomorrow on hieno esimerkki siitä, miten jälleen kerran valistus ottaa askelen eteen ja kaksi taakse muuttuen halvaksi pelotteluksi. Elokuva kertoo tiedemiehestä, joka huomaa maapallon ilmaston muuttuvan ihmisen tekojen seurauksena, ja hän yrittää varoittaa kaikkia, mutta kukaan ei tietenkään kuuntele. Käytännössä Day After Tomorrow on valistusvideo, jonka tehtävänä on saada ihmiset tietoisiksi ilmaston lämpenemisestä, koska muuten Yhdysvallat tuhoutuu. Mieleni tekee heti irrottaa jokainen katalysaattori läntisellä pallonpuoliskolla.
Mielipiteiden hallinta pelolla on helppoa ja tehokasta, siksi lähes kaikki valtaa käyttävät tahot turvautuvat siihen halutessaan massat puolelleen. Uhkakuvat jääkaudesta, sodasta, kuolemasta ja helvetistä ohjaavat kokonaisia kansoja tekemään vääriä valintoja. En vain jaksa uskoa, että pelolla saavutettu edistys on sen arvoista. Ilmaston lämpeneminen on todellinen asia, mutta emme saa toisiamme välittämään edes vähäosaisista ihmisistä yhteiskunnassamme, saatikka sitten napajäätiköistä.
Day After Tomorrowin kaltaisen valistuksen suurin ongelma on, että se kuluttaa aikaa luomaan mielikuvia ja skenaarioita, jotka eivät välttämättä ole edes totuudenmukaisia. Jos tämä kaikki tehdään siksi, että ihmiskunnalla olisi parempi tulevaisuus, niin eikö ihmiskunnan alistaminen valistajien tahtoon pelolla ja väärällä informaatiolla ole vähintäänkin valtava moraaliparadoksi.
Eero Harju
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
25.9.2011 klo 16:12
NOPEAT JA KUOLLEET
Minulla on jokin tietty kiintymys Dwayne ”The Rock” Johnsonin leffoihin ja muihin entisiin show-painijoihin, jotka yrittävät tehdä elokuvauraa. Ehkä siksi, ettei kukaan katso vapaapainia tosissaan ja nämä trikoopukuiset steroidikeijut ovat täydellisiä tähdittämään todella loistavia toimintaelokuvia, joissa ei ole päätä eikä hätää. Juuri sellaisia, joissa nyrkkitappelun sijaan viholliset voidaan hävittää esimerkiksi raketinheittimellä ihan vain sen vuoksi, että se on miehekkäämpää. Katsoin viime vuonna ilmestyneen Dwayne Johnsonin tähdittämän toimintaelokuvan Faster sillä olettamuksella, että se sisältäisi makoisaa toimintaa, upeita stuntteja ja suurimmat moraaliset valinnat olisivat eri kaliiberien välillä. Mutta erehdyin pahemman kerran. Tältä varmaankin tuntuu, kun palaa kauniin thainaisen kanssa hotellille ja ensimmäisen kerran nostaa tämän hametta valahtaen valkoiseksi.
Faster kertoo vankilasta vapautuvasta pankkirosvosta, joka tunnetaan vain nimellä ”Driver”. Hän tahtoo kostaa veljensä brutaalisti tappaneelle joukkiolle luoti kerrallaan, ja katsojan annetaan ymmärtää, että Driver on odottanut kostoaan koko kymmenen vuoden kakun ajan. Driver itse säästyi hengissä, koska tarvitaan enemmän kuin luoti päähän tappamaan Dwayne ”The Rock” Johnson! Driveria ammutaan päähän ja sitten katsojalle kerrotaan, että hän kuin ihmeen kaupalla selvisi. Ilman tätä katsoja olisi voinut luulla, että Driver kuoli ja Faster kertoo haamusta.
Nimi Faster viittaa siihen, että ottamalla oikeuden omiin käsiinsä Driver jakaa oikeutta nopeammin kuin poliisit ja oikeusjärjestelmä. Juuri tällaiset asiat vetävät minut täysin pois elokuvan maailmasta. Kuvittelen vain, kuinka helposti tämä uppoaa oikeistokonservatiivijenkkeihin, joiden kulttuurissa kosto sekä sen oikeutus eri tekosyin on osa isänmaallisuutta ja kansalaisidentiteettiä. Afganistanissa ja Irakissa vieläkin jatkuvat sodat ovat tästä hyviä esimerkkejä. Vai lieneekö sattumaa, että Japanin viimekeväisen maanjäristyksen aikaan sosiaalinen media täyttyi hurraavista jenkeistä, jotka ilmoittivat maanjäristyksen olevan jumalan kosto Pearl Harborin takia?
Yleensä kostotarinoissa on jotain järkeä tai ne edes ovat viihdyttäviä, koska sankarilla on vastassa ylivoimainen vihollinen. Fasteristä tulee enemmänkin mieleen glorifioitu teurastusvideo vailla kontekstia tai sisältöä. Enkä voi päästä tällaisen moraalikrapulan yli. Jos jakaa oman käden oikeutta luodein, vajoaa yhtä alas kuin muutkin murhaajat. Me olemme kaikki samaa ihmismassaa, eikä meitä erota kuin geenit, jotka omistamme. Silmä silmästä sokeuttaa maailman, ja siinä maailmassa yksisilmäinen ihminen on kuningas.
Eero Harju
