Uudet kujeet vai miten se meni?

Taas yksi vuosi alkaa olla takana päin. Ja taas pitäisi opetella uusi vuosiluku.

Kaksituhattakaksitoista tuntuu yhtä omituiselta ja kankealta sanoa tai kirjoittaa kuin kaikki aikaisemmatkin vuodet. Taitaapi taas kestää lähemmäs kesäkuuta, ennen kuin vuosi menee yhteenkään allekirjoitettavaan paperiin kerralla oikein. Älkää siis turhaan ihmetelkö, jos tulevan vuoden ensimmäinen Kiiski onkin uusinta tämän vuoden keväältä.

Vuoden vaihtuminen on aina yhtä ihmeellinen hetki. Raketit paukkuvat ja skumpat kuohuvat muovilaseissa. Ja varpaat jäätyvät poskia nipistelevässä pakkasessa. Yölliset tipattoman lupailut kaikkoavat mielestä viimeistään seuraavana aamuna, kun tottunut uudenvuoden juhlijakin tarvitsee loiventavan. ”Aloitan tipattoman sitten huomenna.” Niin. Tulihan sitä jo kello 12 ylikin nautittua, eli pieleen meni tammikuun kaljaton ajanjakso eniveis.

Mitä sitten uudelta vuodelta odotetaan? Lupauksia tehdään, mutta niitä ei koskaan pidetä. Onko vuosi taas samanlainen kuin edellinenkin?

Kiiski on lopen kyllästynyt jo ajatellessaankin tulevaa vuotta. Silti päätoimittaja kärkipäässä lupaa upeaa ja vastarintaisaa vuotta 2012 (menihän se oikein)! Helmikuun synttärinumeroa siis odotellessa. Muistahan, että kolumnistimme viihdyttävät lehdettömyydestä huolimatta myös tammikuussa ;)

”Väriä elämään!”

Näin huutaa Vastarinnan Kiiski.

Viikonloppuväsymyksestä huolimatta Vastarinnan Kiiski päätti suorittaa loppuun sen, minkä päätoimittajana pistin vireille jo viime keväänä. Nimittäin uudistuksen.

Pitkä prosessi alkoi ensi kertaa jo silloin, kun Kiiskin entinen päätoimittaja Sonja Huhtaniska pyysi astumaan tämän yhden ihmisen tehotoimituksen ohjaksiin. Mutta toisin kuin ihmenaisenakin tunnettu Sonja, minä en olisi ikinä pystynyt pitämään kaikkia naruja hyppysissäni. Tarvitsin apua.

Ennen kuin edes harkitsin hyväksyväni tämän orja-asemaisen päätoimittajan paikan, pyysin ystäväni Minttu Merivirran toimitussihteeriksi. Yhdessä näkemys muuttuu laajemmaksi, eikä sisällön suhteen jäädä ainakaan niin helposti junnaamaan paikoillaan.

Monimediajournalismin opetussuunnitelma ei ikävä kyllä tunne erinäisiä taitollisia ja graafisen puolen tekniikoita. Ei siis käynyt mielessäkään, että alkaisimme Mintun kanssa toteuttaa ulkoasullisia taikatemppuja. Perus Paint-ohjelmakin kun tuntuu välillä ylitsepääsemättömän vaikealta. Alapa siinä sitten luomaan kokonaista lehteä :P

Onneksi osaamattomuutemme ei ole ongelma, sillä torniolaisena lehtenä Kiiski tuntee paljon Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kuvataiteilijoita, joita koulutetaan muun muassa graafisen suunnittelun puitteissa. Niinpa Vastarinnan Kiiski sai toimitukseensa lisävahvistuksena kuvataiteen opiskelijat Jenina Törmäsen, Sauli Puukankaan ja Mari Heikkisen. He vastaavat Kiiskin ulkoisen olemuksen toteutuksesta.

Vaikka päätoimittaja on se, jonka pää giljotiinissa irrotetaan, ”suuri” toimitus tuo paljon uutta lehden sisältöön. Tällä viiden hengen perusporukalla hoituu siis tuleva lukuvuosi.

Uudistukset alkoivat kuitenkin jo viime toukokuun aikana, kun Kiiskin toimittajilta tuli toive kirjoittaa lehteen myös kesän aikana. Näin syntyi KesäKiiski, jonka kautta saimme uusia kirjoittajia. Tästä syntyi myös ajatus laajentaa nettijulkaisujen määrää. Vaikka lehteä ei joka kuukausi tulekaan, voi Kiiskin nettisivuilta käydä kuukausittain lukemassa muutaman kolumnistimme tuotoksia. Etunenässä Elokuvotusta ja HeidiDance viihdyttävät lukijoita joka kuukausi!

KesäKiiski, kolumnistit ja suurempi toimitus. Luulisi tässä olevan jo riittävästi uudistuksia. Mutta ei. Kiitos osaavien graafikoidemme, päätimme nostattaa Kiiskin ulkoasun uudelle tasolle. Esimakua tulevasta näkyy jo. Mitäs tykkäät? :)

~ Jatta, päätoimittaja

Koti-ikävä

Kesäloma alkoi silloin joskus kauan sitten. Ja niin kuin monella muullakin (etenkin opiskelijalla), allekirjoittaneen suuntana oli kotikaupunki vanhoine ystävineen ja tuttuine katuineen.

Miksi kesäinen maisemanvaihdos kiinnostaa aina niin paljon? Oli sitten opiskelija tai töissä käyvä veronmaksaja, loma-ajan muuttaminen tuntuu olevan kaikilla verissä. Muutto vanhempien helmoihin synnyinseuduille, kavereiden riesaksi sohvan nurkkaan, mökille puutalkoisiin tai Kanarian saarille aurinkoa palvomaan – jonnekin on lähdettävä.

Ei kuitenkaan tarvinnut mennä juurikaan yli kuukautta eteenpäin, kun koti-ikävän ensioireet tuntuivat; vuoropysäköinti raasti hermoja, kesätyöt estivät liiallisen huvittelun, eikä sänkykään ns. vieraassa asunnossa tuntunut tarpeeksi pehmeältä. Kotikaupunkia oli nähty jo parin vuosikymmenen verran, eivätkä asiat niin paljoa olleet muuttuneet. Tornion ilmaiset pysäköintimahdollisuudet, Haaparannan tarjonta systeemiyrityksineen, ja niinkin kliseinen asia kuin oma koti alkoivat painaa vaakakupissa yhä vain enemmän. Kuten muutkin asiaa pohtineet, myös minä aloin löytää Tornion viehättävyyden aivan uudella tavalla. Vastarinnan Kiiski voikin ylpeänä kutsua itseään torniolaiseksi – vaikkei kyllä kieltäytyisi, jos joku lahjoittaisi lomaosakkeen vaikkapa sieltä Kanarian saarten lämmöstä ;)

Kotiseuturomantiikka ei kuitenkaan sovi kaikille. Ja kun Heidin lämpöinen jumppavideo sai vielä kaipaamaan kesää, KesäKiiski harkitsee auringonpalvojan roolia jossain muualla kuin Torniossa. Pääsyynä se, että kylmän pohjolan aurinko ja lämpö ovat pitkiksi ajoiksi katoava luonnonvara. KesäKiiskin on siis pikkuhiljaa aika pakata tavarat ja suunnata Kambodzan helleaalloille. Jos ensi kesään mennessä polttavat hiekkarannat alkavat tympäännyttää, KesäKiiski saattaa kuin saattaakin palata vilvoittelemaan Perämeren aalloille – yhtä matkaa västäräkkien ja pääskysten kanssa.

Vaikka KesäKiiski poistuu ja antaa tilaa syksyn kylmille tuulille ja loskasäille, elämässä pitää olla jotain mitä odottaa – vaikka sitten villasukat jalassa ;) Vastarinnan Kiiski jatkaakin varpaiden lämmittelyä. Seuraavassa lehdessä on siis luvassa villasukkien kutomisvinkkejä?

Ei nyt sentään. Heidi ja Eero tullaan näkemään jatkossakin osana Kiiskin jokakuista elämää. Vaikka itse lehti ilmestyy harvemmin, ainakin näiden kahden kolumnistin tuotoksia päästään jatkossakin seuraamaan joka kuukausi.

Ai niin! Aiemmin pohdimme kielikukkasia. Paljastettakoon nyt, että jalopeura on leijona, kamelikurki on strutsi ja eniten hämmennystä osakseen saanut maamyyrä on tätä nykyä kontiainen.

Näiden sivistävien ja äärimmäisen hyödyllisten suomen kielen sanojen siivittämänä voidaan jatkaa tätä syksyä eteenpäin. KesäKiiski jättää hyvästit. Lokakuussa ilmestyy uusi ja upea Vastarinnan Kiiski -lehti! Ja tältä sivulta tulevat sitten löytymään Kiiskin kolumnistit, joilla kynä pysyy sukkapuikkoja paremmin kädessä ;)

~Jatta, päätoimittaja

Pehmopornoa vai parodiaa?

Niskoihin sattuu. Unirytmit ovat taas heittäneet kuperkeikkaa, ja kellon ympäri kuorsaamisesta on tullut vakio. Ankarat työpäivät aamu viiden herätyksineen ovat enää vain utuinen ja ikävä muisto kaukaa menneisyydestä – liekö tuota koskaan tapahtunutkaan. Niin helposti kesä, etuliitteenään loma, ottaa jälleen vallan.

Öiset traumaattiset kokemuksetkaan eivät auta asiaa. Fiksumpi osaisi kertoa, ettei televisiosta tule mitään katsomisen arvoista puolenyön jälkeen. Mutta koska fiksumpaa ei paikalla ollut, erehdyin aloittamaan vuonna 1997 tehdyn elokuvamaailman mestarifilmatisoinnin eli eroottisen komedian nimeltään Bikini Summer 3: South Beach Heat.

Kultaisella 90-luvulla eroottinen komedia tarkoitti sitä, että pistetään pari todella ylinäyttelevää homoa valmentamaan (tässä tapauksessa bikinikisoihin pyrkiviä) silikonipommeja. Villinä veikkauksena, ettei edes Playboy mansionissa ole niin paljoa silikoneja kuin tuossa pelleilypläjäyksessä.

Pistää miettimään, mitä katsojakuntaa varten elokuva on tehty? Pornoa ilman seksiä; pelkästään epämuodostuneita, plastiikkakirurgian ensimmäisiä silikoneja sekä oikeita pornoleffojakin huonompaa näyttelemistä. Yritettiinkö Poliisiopistoista saada oma versionsa pornoteollisuuden piiriin?  Vaikkei pornossakaan ole mitään järkeä, niin yht'äkkiä Top Cunt ja Jari Mannisen nimisuosikki The Cock alkoivat kuulostaa Oscar-ehdokkailta.

Niskat vääntyvät entisestään solmuun, kun tätä edes ajattelee. Onneksi kolumnistillamme, Heidi Alasuvanto-Kaufmanilla, on tähän ongelmaan pelastus. Torstaina koettaa helpotus ;)

~Jatta, päätoimittaja

Ala-asteen opit hukassa?

    Hai-ku-jen te-ko
    on tai-to-la-ji, jon-ka
    vain har-va o-saa

   ~Jatta, päätoimittaja

Perinteet kunniaan

Festarit. Juuri ennen ensimmäisiä hiirenkorvia se tuntui olevan kaikista suosituin sana koko Suomessa. Tai vaihtoehtoisesti joka sanan perään lisättävä pääte rock. Oli viljaisaa, historiallista, eläimellistä ja paikkakunnallista rockia. Rockia, joka raikasi aina pikkukylistä kuumimpiin keskustakortteleihin.

Rockin kuuntelu kuitenkin maksaa. Lähes vuosikymmen takaperin tämäkin neiti olisi istunut esiintymislavojen takana pusikon siimeksessä siideri kourassa musiikista nauttien ja tupakkaa polttaen. Tämä laiton toiminta ei kuitenkaan taida enää tähän ikään kuulua.

Eikä nykyisin se varmaan olisi mahdollistakaan. Radiossa kerrottiin, että näin koulujen (huom! peruskoulun ja toisen asteen) alkamisen kunniaksi poliisisedät ja -tädit ovat päättäneet jälleen tehovalvoa noiden vapaasti kasvatettujen nykynuorten holtitonta elämää.

Nyt teiniltä, jolla on promillerajat ylittävää juotavaa mukanaan, voidaan takavarikoida jok'ikinen pullo. Lisämuistona pieleen menneestä lain rikkomisesta, eli humaltumisyrityksestä, saa niin koti kuin sosiaalitoimikin asiasta tiedon. Jos vielä ei ärsytä, niin poliisi voi kirjoittaa 20 euron rikesakon.

Mitä teini oppii tästä? Odota, että olet täysi-ikäinen. Ennen sitä ei aivosoluja ja sukkahousuja sovi tuhota. Mutta senhän jälkeen se on ihan ok?

Silmäpakoja ajatellen Pori Jazzit olisivat halvimmat festarit, sillä toisin kuin muissa, sinne saa tuoda omat eväät – aina Alkon tuotteista lähtien. Toisaalta, se onkin jazzia, ei rockia.

Rockin pahamaineisuudesta huolimatta kaikista väkivaltarikkaimmat ja häiriöisimmät festarit ovat tutkimusten mukaan Tangomarkkinat. Rauhallisimmiksi ovat ainakin takavuosina osoittautuneet rockiakin kauheammat Tuska-festivaalit.

Tangomarkkinat ovatkin koko perheen juhla. Aikuiset pääsevät anniskelutelttoihin humppaamaan ja kittaamaan ylihinnoiteltua olutta, samalla kun lapsoset pääsevät alueen ulkopuolelle pussi- ja puskahumaltumaan. Toivottavasti poliisit eivät keksi tehovalvoa tätäkin arvokasta, perheiden yhteistä kesäjuhlaa.

~Jatta, päätoimittaja

(Sairas)loma

Toimittajamme Markku Silvennoinen kaipaili kulttuuripääkaupunkiseikkailunsa aikana viileyttä. Kiiski kuitenkin huomauttaa, ettei kelillä loppujen lopuksi ole mitään väliä.

Uuden ja hienon teknologian, eli autojen ilmastoinnin aiheuttama flunssa pitää nimittäin ainakin päätoimittajan sängyn pohjalla, tuijottamassa kaihoisasti ikkunoista kajastavaa auringonpaistetta.

~Jatta, päätoimittaja